Sivu 1/2

BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Ke Kesä 06, 2012 10:38 pm
Kirjoittaja Jolli
ko. Auto saapui sakasta seiskan tilalle kun koiraa tarvitsi alkaa kuljettamaan. Pitkään tuli etsittyä oikeanlaisilla varusteilla olevaa autoa ja tämän kun bongasi, niin varaukseenhan se meni.

Nouto oli sovittu keskiviikoksi saksan liikkeestä, keskiviikko-aamuna noutajalle tuli puhelu jossa kerrottiin että autoon on murtauduttu, siitä on varastettu ratti ja airbagi, kuljettajan ovenkahva pistetty pilkkeeksi, polttoainetta yritetty varastaa ja rytäkän yhteydessä autoon oli tullut lukemattomia naarmuja, isoja ja pienempiä, liike suositteli auton maalausta. Noutaja (lyhennetään jatkossa MD)kuitenkin paikanpäälle ihmettelemään ja tunnin puhelukeskustelun jälkeen päätimme ottaa kuitenkin auton, liike tuli hinnassa kuitenkin hyvin vastaan ja saivat toimitettua vielä ratin, bagin, kahvan ja lukkopesänkin nopealla aikataululla.

Auton hain sitten toukokuussa jyväskylästä ja ensimmäinen ajatus oli se että pitääköhän tässä kuitenkin maalariin olla yhteydessä, tarkemmin tutkittuani kuitenkin suurinosa jäljistä ei ollu läpiasti, ainoastaan lakkapinnassa, kolhuja tms eivät varkaat olleet aikaan saaneet onneksi.

Kesäloma alkoi itselläni maanantaina ja päätin että nyt uhrataan hetki autolle ja katsotaan, mitä sille voidaan tehdä.

Pesu noudatteli tuttua kaavaan:

1. Pesu aloitettiin Valet Pro PH Snowfoamilla ja Nilfiskin kuumavesipesurilla jolla saatiin suurimmat sonnat pois pinnasta
2. Surfexia pintaan ja pesua
3. IronX ja ITR käsittely
4. Dodo BS ja sonüksen ultra fine claybarilla vielä auto läpi varmuuden vuoksi (hyvin pieniä kohtia joista enää irtosi tavaraa).

__

Myllynä toimi jälleen kerran AEG PE-150, karvalaikka todettiin inventaariossa kadonneeksi ja kiroilua tuli. Onneksi oli taas Hexlogicin laikkasarja mukana.

Auto tuli vedettyä 3-steppinä suurimmaksi osaksi, Hex oranssi+PG500, Hex oranssi+PF2500 ja Hex musta+FF4000, etuovet ja konepelti tuli vedettyä ensin pelkästään 2-steppinä, jälkeä katsellessa kuitenkin tuli päätös että tehdään kunnolla ja 3-steppinä mentiin läpi. Katto oli ainut joka kelpasi 2-steppinä.

Raahattiin 2x 500W halogeenia antamaan valoa ja kun valon sai päälle, oli ilme :shock: :o

Konepelti:

Kuva

Kuljettajan ovi:

Kuva

Kuva

Käydään tuumasta toimeen ja kone laulamaan.

50:50 kuljettajan ovi
Kuva

Aluksi ajattelin että tämä kelpaa hyvin.

50:50 etulokasuoja
Kuva

Kuten myös lokari.

Konepelti tuli sitten tehtyä 3-steppinä ja jälki:
Kuva

Tähän piti pyrkiä, eli palataan kuljettajan oveen ja etulokariin:
Kuva

(Lokarissa näkyy myllytysaineen jämiä lampun kohdalla ja ovessa myllytyspölyä).

Tu(u)nari sai vielä ikuistettua itsensä:

Kuva

Sitten loppui canonista akku.

Loppuauto samalla innolla. Takakulma vaati 3 ajoa FG500 että sai naarmut pois, mutta lähtipä kuitenkin!
Pesu myllytyksen jälkeen Megun APC+foamilla, kuivaus ja collinite pelleille, vanteille PB wheel sealantti.

Kuva

ja

Kuva

Voin sanoa että pinta on naarmuton, holoton ja ainut joka harmittaa, on kiveniskut joita keula on täynnä.

Aikaa ko. operaatiossa meni about 12h ja nyt on hyvä palkita itsensä crowmoorilla, grillimakkaralla ja saunalla :thumb:

ps. Sisusta tuli eilen jynssättyä kuntoon, tästä nyt ei vaan tullut otettua yhtäkään kuvaa.

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Ke Kesä 06, 2012 10:57 pm
Kirjoittaja Anzafin
Erinomaista! :good:

Muista että autolla ei saa enää ajaa :geek: !
:D

- Antti -

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Ke Kesä 06, 2012 11:02 pm
Kirjoittaja Juha U
Hieno auto ja kiva kertomus. :good: Jännä tosiaan tuo kiveniskujen määrä, kun ei kait saksassa hiekkateitä paljon ole. Mulla myös kiveniskua jonnin verran onneksi tosi pientä.

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: To Kesä 07, 2012 12:29 pm
Kirjoittaja mlatvala
Kauheen rumia nää tälläset :LOL:

Et olis kiinnostunut mustakromi munuaisista, evukkasti? ikäänkuin tuosta vasemmalta?

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: To Kesä 07, 2012 10:53 pm
Kirjoittaja Tuomas
Hienoa jälkeä ja kunnioitettavaa pelottomuutta auton hankinnassa :good:
collinite pelleille
:rolf:

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: To Kesä 07, 2012 10:54 pm
Kirjoittaja Jolli
Anzafin kirjoitti:Erinomaista! :good:

Muista että autolla ei saa enää ajaa :geek: !
:D

- Antti -
Auto seisonut koko päivän nyt pihalla, ja kerännyt pölyä päälle :wall:

Mlatvala, munuaiset kiinnostaisi, mutta taisivat jo mennä.

Tuomas: Autojahan nämä ovat ja oli kohtalaisen mukava neuvotteluvaltti tuo murtautuminen, hinta tippui aika hyvin!

Kuten sanottua, collinite pelleille ;)

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Pe Kesä 08, 2012 11:32 am
Kirjoittaja Hynde
Oh perkele, ku siitä tuli hyvän näköinen! Näyttää olevan kone hyppysissä.

Mitä autoon tulee, niin kyllä kelpaisi itsellekin! Täällä päin, kun ei köyhät pelaa kuin piiloa... :D

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Pe Kesä 08, 2012 12:33 pm
Kirjoittaja mlatvala
Joo en oo noita kummemmin markkinoinut. Olivat ostajan mukaan sivulla 23, itse en löytänyt edes sieltä. Nyt kun vain vielä ne löytäisi, ilmeisesti varastoon olen ne piiloittanut jemma nimiseen paikkaan.

Määhän oonki varsinainen pelle, nni täytyykin alkaa käyttämään tuota vahaa :LOL:

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Ma Heinä 02, 2012 9:52 pm
Kirjoittaja Jolli
Tänään tuli käytettyä loput foamit autoon ja pestyä pinta. Jälki on hyvää mitä tuli foamilla, 2bmj
& btbm. Lopuksi päälle Dodo rmt paremman liukkauden toivossa. Jotenkin tuntuu että vesi kyllä pisaroituu kivasti (oliko tää nyt sheettaamista?), mutta ei valu pinnalta pois. Katsotaan miten vaikuttaa. Myös joku on pyyhkäissyt kuskin ovea varmaan vetoketjulla, pientä naarmua näkyi kun tuli pestyä ja kirkkaassa auringon valossa katsottua. Näitä vastaan taitaa pinnoitteet olla ainoat mahdollisuudet?

Ja kuten treffi-ilmoituksissakin, kuva ois kiva:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuvanlaadusta vastaa Nokia 900, joten kaikki oravaa pienemmät jäljet eivät näy.

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Ti Heinä 03, 2012 12:15 am
Kirjoittaja Posambique
Veden pisaroituminen, eli helmeily on englanniksi beading.
Kyseessä on siis ihan suora käännös sanalle helmeily.

Veden poisvalumisesta taas käytetään termiä sheeting. :)

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Ti Heinä 03, 2012 7:40 am
Kirjoittaja Jolli
Posambique kirjoitti:Veden pisaroituminen, eli helmeily on englanniksi beading.
Kyseessä on siis ihan suora käännös sanalle helmeily.

Veden poisvalumisesta taas käytetään termiä sheeting. :)
Niin päinhän ne tietenkin meni. Huomaa että taas aivosolu oli untenmailla.

Muistelen että joskus sheeting on ollut collinitellä parempaa.. Liekö aika kullannut muistot, vaatimustaso noussut uusiin sfääreihin vaiko 3-4v sitten avattu purkki on vaan vanhentunut.

Jos seuraavaksi kokeilisi Wolf's Hard Bodyä, vaikuttaa mielenkiintoiselta aineelta ainakin :detariler:

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 1:25 pm
Kirjoittaja Jonas_
Asuksää Piriläntiellä ? :D

Oonkin pari kertaa nähnyt sut :lol: Oon ollut siinä A-talossa sillä vihreellä Volvolla ja mustalla Cliolla jossa Kinnas-tarrat laseissa :D

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Su Heinä 08, 2012 2:06 pm
Kirjoittaja Jolli
Jonas_ kirjoitti:Asuksää Piriläntiellä ? :D

Oonkin pari kertaa nähnyt sut :lol: Oon ollut siinä A-talossa sillä vihreellä Volvolla ja mustalla Cliolla jossa Kinnas-tarrat laseissa :D
Täällähän minä, B-talossa itse. Maailma on pieni paikka näköjään. :lol:

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: La Heinä 14, 2012 3:26 pm
Kirjoittaja Jolli
Auto pesty taas, oli kerännyt kakkaa päälleen.

Sheeting ja beading on nyt vaaditulla tasolla, Collinite 915 vaati RMT-käsittelyn päälleen. :thumb:
Kiiltoa koitin kuvata, siinä hyvin heikosti onnistuen:

Kuva

Kuva

Kuva

Kaipaisi vähän tummempaa lasia IMO..

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: La Heinä 14, 2012 5:22 pm
Kirjoittaja Jolli
Muutamat ikea-kuvat vielä:

Kuva

Kuva

Kuva

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: La Heinä 14, 2012 6:17 pm
Kirjoittaja mikkoi
Nätti bemu! Ja hyvää työtä ton pinnan kanssa, me likes :thumb:

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: To Elo 09, 2012 12:01 pm
Kirjoittaja Jolli
Taas tuli hutastua pinta puhtaaksi tutulla tyylillä:

BH foamia päälle, nyt löin sekaan elite snow foamia 10% paksumman vaahdon ja ennenkaikkea pidemmän kuivumisajan takia ja toimihan se, 7-10min oli pinnassa kunnes huuhtelin pois.

Tämän jälkeen Wookie Fist ja Btbm töihin ja lääppimään. Lopuksi kuivaus mammutilla.

Pintahan tuli puhtaaksi, mutta pienen pientä naarmua on pinnassa, liekö vain vahassa ja tullut esim vanhan vohvelikuivausliinan takia tms. Jotakin asialle pitää tehdä kuitenkin, eli seuraavana vapaana viikonloppuna (toivottaasti ennen syksyn paskakelejä) pinta tulee saamaan myllystä ja päällensä Hard Bodyn.

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: To Elo 09, 2012 12:50 pm
Kirjoittaja harrik
Tuo musta pinta on semmoinen, notta ei sun tartte kuin pestä liukkarilla ja pesuvälineellä hiukka varomattomasti tahnan jäämät pois tahi kuivata vähänkin "kovemmalla" kädellä niin hentoo naarmuu näkyy aurinkoa vasten.
Mutta aivan loistavaa työtä :thumb:
Eilen pesin mustan auton kiillotus jäämät keino lampaalla ja nyt lähden tekemään toisen viimeistely mylläyksen arvaa miksi :lol:

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Ke Syys 19, 2012 10:19 pm
Kirjoittaja Jolli
Kuva

3kk vanha Collinite päällä, boostattu DJ RMT:llä. Iltaisen vesisateen jälkeen näytti maalipinta tälläiseltä.
Ensikuussa vinku laulamaan, täydellistä pintaa hakemaan ja Hard Body pintaan. :thumb:

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: To Syys 20, 2012 8:54 pm
Kirjoittaja adeoussi
Katsoinko oikein kuvista... Ootko ajatellu tehdä noille etupuskurin ylimääräisille kilpien reijille mitään? :O

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: To Syys 20, 2012 9:07 pm
Kirjoittaja Jolli
adeoussi kirjoitti:Katsoinko oikein kuvista... Ootko ajatellu tehdä noille etupuskurin ylimääräisille kilpien reijille mitään? :O
Jaa niin ekasta kuvasta bongatut? En, siellä ne rekkarikilven taakse jäävät piiloon. Ehkä siinä vaiheessa kun kiveniskut alkaa harmittamaan, menee reiätkin peittoon. :thumb:

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Su Syys 30, 2012 9:09 pm
Kirjoittaja Jolli
Tuli auto pestyä taas tutulla tyylillä ja kiinnitettyä huomiota vahapintaan. Vähitellen alkaa katoamaan Collinite etulokareiden alaosasta sekä takapuskurin alareunoista. Kuvia ei tunnettuun tapaan tällaisesta pikkuhommasta ole otettu.

Jos ennen lumia saisi tuon talliin muutamaksi päiväksi ja pinnoite niskaan kevyen kiillottelun jälkeen.

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: La Loka 20, 2012 8:06 pm
Kirjoittaja Jolli
Mitä saadaan kun vietetään pidennetty viikonloppu (isyyslomaa :thumb: ) metsästämässä, kulkuneuvona toimi Hilux sekä allekirjoittaneen bemari:


Pientä trafficfilmiä
Kuva

Paskaa
Kuva

Lisää paskaa
Kuva

BMW-Hiekka-edition
Kuva

Wheelporn
Kuva

Foam
Kuva

Deiron
Kuva

1:5 Surfex vei sheetingin
Kuva

Mitäs sitten sisällä?

Etupenkki
Kuva

Takapenkki
Kuva

Mitä näille tehdään?

Heilautetaan tietenkin taikausauvaa

Etupenkki
Kuva

Takapenkki
Kuva

Kylkeä hinkattuna valmiiksi ja pinnassa HardBody

Kuva


Liikkuvat taakse ja tyhjä laukaus :thumb:

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: La Loka 20, 2012 8:10 pm
Kirjoittaja samunoz
Meinaatko pistää HB todelliseen testiin :rolf:

Re: BMW E61 M-Sport

Lähetetty: Su Loka 21, 2012 1:11 pm
Kirjoittaja vulcsn spoetnik
Nättiä pintaa ! 5/5 touhua :taputapu: :taputapu: