Sivu 1/1
Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vinkkejä
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 1:26 pm
Kirjoittaja MarkoV
Morjens, piti ihan rekisteröityä tällekkin foorumille vaikka omia laitteita on tullut pestyä jo kolmisenkymmentä vuotta

Pesu ollut tähän asti ihan markettikamoilla tai AG:n pesuaineilla ja vahat AG:ta lähinnä SRP+EGP.
Mutta nyt asustelen Saksassa ja haasteena on tuo autonpesu kun ei voi omalla pihalla läträtä mielinmäärin. Autonpesupaikkoja on kyllä, eli niissä on painepesurit joista saa valittua kuumaa/kylmää liottimella/shampoolla tai ilman lisäainetta -vedentulon. Eli tuollaisessa paikassa varmaan itse pesu onnistuisi kun ottaisi omat sankot mukaan ja vaikka kannellisessa ihan lämpöiset vedetkin vielä mukaan

Pesurista ei minusta saanut pelkkää lämpöistä vettä, eli lämpöisen veden kanssa tuli aina myös pesuainetta.
Lähin pesupaikka on aika lähellä kotiani ja kotona on sitten autohallissa autopaikka missä voi vahauksen tehdä, mutta saven käyttö taas siellä ei oikein onnistu kun ei voi saven jälkeen autoa enää pestä. Pitäisi siis se savikäsittely tehdä heti pesupaikalla pesun ja kuivauksen jälkeen. Varmaan onnistuisi jos siellä ei ole mikään ryysis. Ja jos auton pesee/kuivaa pesupaikalla ja ajaa sitten kilometrin omaan halliin niin eihän tuossa ihmeemmin vielä kerry kuin kuivaa pölyä pinnalle jos on kuiva keli. Eli riittänee jos tuossa vaiheessa kuivan lian saa pyyhittyä auton pinnalta pois ennen vahausta? Vai voisiko tuossa käyttää vielä apuna kuivapesuliinoja tms?
Mutta olisko vinkkejä sellaiseen kohtuullisen työmäärän pesu+perusvahausoperaatiolle ja suositeltaville aineille yllä mainitt rajoitteet huomioiden?
Auto on vuosimallia 2010 ja tosiaan musta. Ja ollut ison yrityksen omistuksessa tähän saakka joten tuskin sitä ainakaan käsin on hinkattu/ylläpidetty. Itse asiassa saan auton vasta torstaina ja en nyt edes osaa sanoa millaisessa kunnossa maalipinta on tarkemmin katsottuna, eli tarvitseeko savea jne. Toki olen auton nähnyt ja maalipinta näytti muuten ihan hyvältä, ainostaa konepelllissä ja puskurissa näkyy paljon autobaana-ajossa tulevaa hiekkapölyn hakkaamaa jota täällä näkee jo reilun kymppitonnin ajetun mustan auton nokallakin...
Niin, autossa on myös kangaskatto joten olisiko sen pesuun ja suojaukseen vinkkejä?
Tuotemerkeistä katsoin, että ainakin Mesquairsia saisin täältä ostettua paikallisesti.
Marko
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 2:49 pm
Kirjoittaja Tero
MarkoV kirjoitti:Pitäisi siis se savikäsittely tehdä heti pesupaikalla pesun ja kuivauksen jälkeen.
Säästät vähän aikaa kun kuivaat vasta viimesen pesun / huuhtelun jälkeen, ennen savea ei tarvi.
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 3:00 pm
Kirjoittaja _paffa
ONR-pesu onnistuu pihassa kuin pihassa, jos vaan saat vettä kannettua sankolla ja pumppupullolla.
ONR = Pesuaine, jolla auto esikäsitellään ensin suihkepullosta ja tämän jälkeen kinnastellaan. Ei tarvitse huuhtelua, vain kuivaus riittää. Sopii puhtaisiin autoihin hyvin, jos huuhtelumahdollisuutta ei ole.
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 3:00 pm
Kirjoittaja MarkoV
Juu, noinhan se kannattaa tehdä, turha kuivailla välillä.
Tutkin vähän intterinnettiä ja tuntuu, että Saksasta saa mitä tahansa autotuotemerkkiä. Ja ihmehän se olisi jos ei saisi kun melko tarkkoja ovat autojensa päälle

Lähinnä vielä mietin, että onko sytä käyttää nimenomaan mustalle autolle tarkoitettua vahaa vai onko ihan yhtä hyvä lopputulos jos käyttää muuten laadukasta vahaa?
Mikä se suurin ongelma mustan auton vahauksessa on, näkyykö siinä vaan pyörteet ja naarmut vaaleampia autoja paremmin?
Marko
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 3:08 pm
Kirjoittaja Wolfie
Tai sitten rimpautat Nanolexille ja kysäset Florianilta jonkun paikallisen (tai jos asustat Saarbrückin lähistöllä niin viet Nanolexille itselleen) ja pyydät täyshoidon. Sieltä löytyy ammattilaiset jotka laittaa pinnan viimeisen päälle kuntoon ja suojaa Nanolexin nanosealanteilla. Jälkihoidoksi riittää pesu Nanolexin Reactivate shamppoolla ja silloin tällöin jos siltä tuntuu niin sumutinpullolla Nanolexin Wash Coat niskaan ja huuhtelu.
Ei tartte pariin vuoteen miettiä vahaamista.
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 3:10 pm
Kirjoittaja _paffa
Ei missään nimessä mitään värivahoja. Laadukas synteettinen sealant tai carnauba-pohjainen vaha on hyvä. Riippuu aika pitkälti siitä, haluatko helppohoitoisen suojan vai syväkiiltoisen luonnonvahan, mutta tingit hieman kestosta.
Mustan suurin ongelma on se musta, jossa korostuu kaikki tämän autonhoitoalan ongelmat.
Niin tai teet kuten Wolfie ylempänä totesi. Et tee itse mitään vaan annat ammattilaisen hoitaa ja pinnoituttaa sen. Ostat vaan laadukkaan shampoon ja kintaan enää sen jälkeen

Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 3:32 pm
Kirjoittaja Posambique
Juu, ja itse siellä asustellessani tilasin tavaraa
Lupus-Autopflegeltä.
Voin suositella kyseistä puljua. Hinnat olivat fiksuja, valikoima on hyvä ja sain tuotteet kuten sovittukin.
Tosiaan tekisin autopesut siellä pesupaikalla (esipesu sillä painepesurilla ja kintaalla omilla ämpäreillä kinnaspesu).
Siitä sitten kotia, jossa juurikin tällainen No-Rinse pesu (Optimum hyvä, Ultima parempi ja ainakin Wolf´silla on aine jota en ole testannut.) No-Rinse pesun jälkeen auton voi saveistaa ja siitä sitten kuivauksen jälkeen pintaan laadukasta vahaa tai jotain synteettistä tuotetta. Kyllä se siitä!
Vaikeampaa (ja siten tavallaan ikävämpää) autonhoito keskimäärin on Saksassa, vaan ei todellakaan mahdotonta.
P.S. Toki Wolfien ehdotus auton käsittelyssä Nanolexin (tai miksei vaikka Swissvaxin) pisteessä kirpaisee kerran, mutta ei ole huono.
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 4:31 pm
Kirjoittaja MarkoV
Kiitos vain vinkeistä. Nanolexille laittelin jo kyselyä, pikaisella haulla ei löytynyt pajaa lähiseudulle.
Olisiko muita vastaavia oikeasti hyviä pajoja jotka laittavat auton kuntoon ja joita voisi etsiä täältä sopivalta etäisyydeltä?
Marko
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 5:06 pm
Kirjoittaja Wolfie
Kannattanee katsella tunnettujen brändien lisensioimia paikkoja. Ceramic pro, carpro cquartz, gyeon jne. Ja sitten tietysti detailing worldin foorumin international puolelta voinee löytyä jotain.
Missäpäin Saksanmaata vaikutat? Voidaan kimpassa katella foorumin voimin mitä löytyy.
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 5:38 pm
Kirjoittaja MarkoV
Augsburgissa etelä-Saksassa asustellaan.
Niin ja vaimonkin autolle pitäisi varmaan jotakin tehdä. Se on uusi eli muutaman tuhat km ajettu joten siinä ei ole vielä mitään pinnassa.
Marko
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 6:36 pm
Kirjoittaja Tonis
Florianille vain terkkuja Nanolexille, varmasti auttavat asian tiimoilta. Muutama linkki: Paikallinen
pesukinnas.com,
Lupus Autopflege,
Ceramic Pro.
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ma Heinä 14, 2014 9:16 pm
Kirjoittaja Wolfie
Aloittajalla pitäis olla sähköpostissa vinkkiä, terveisiä Nanolexin Florianilta

Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ti Heinä 15, 2014 11:18 am
Kirjoittaja MarkoV
Jep, sainkin jo yhteystiedot tuonne hieman etelämmäksi tälläiseen paikkaan:
http://www.glanzmobil.de/" onclick="window.open(this.href);return false;
Aika mahtavia pirssejä tuolla galleriassa

Mutta mitä luokkaa kunnon käsittelyt Suomessa maksaa noin suurinpiirtein? Olen tulossa kesälomalle Suomeen Lappeenranta-Mikkeli-Jyväskylä -akselille joten ei olisi mahdoton ajatus teettää käsittelyä Suomessakaan.
Marko
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ke Heinä 23, 2014 12:51 pm
Kirjoittaja MarkoV
Ensi viikolla alkaa lomakeikka Suomeen ja siellä tarkoitus vähän enemmän perehtyä autoon.
Mutta kävin tänään paikallisessa REAL-nimisessä päivittäistavarakaupassa ostamassa vähän perustarpeita, että saa nyt auton edes pestyä.
Ostin Nigrin-merkkisen pesupaketin jossa kannellisessa ämpärissä oli mukana pesusieni+hyönteissieni+mikrokuituliina, vannepesuaine, autoshampootiiviste ja hyönteisirroitusaine. Lisäksi ostin auto-osastolta kolmen mikrokuituliinan paketin ja mikrokuitupesuhanskan. Sitten vielä talousosastolta viiden mikrokuituliinan paketin (lähinnä kertakäyttöisiksi fillarilla ja ovien väliin yms.) sekä harjan jolla tarkoitus pestä rättikatto ja sen jälkeen käyttää vanteisiin. Koko tuo setti maksoi 15e

Ei kovin kallista.
Ajatus siis vain pestä auto nyt kertaalleen ennen Suomeen lähtöä koska tuon katon meinasin kuitenkin käsitellä viikonloppuna. Kattoon hain Sonaxin kangaskaton pesuaineen ja Sonaxin kyllästeen jota voi käyttää kangaskattoihin ja vaikka kangasverhoiluun auton sisällä. Katto on kyllä ihan siisti ja puhtaanoloinen, mutta vesi imeytyy liian hyvin pintaan, pisarointia ei tapahdu lainkaan.
Suomessa vien joko auton pinnoitekäsittelyyn tai sitten teen itse perusteellisen pesun raudan/pien-poistoineen ja vahaan auton itse. Jos teen itse niin kokeilen ihan perustuotetta eli Sonaxin Xtreme Polish&Wax 2:a ja päälle sitten ilmeisesti käy Sonaxin Xtreme Protect+Shine Hybrid NPT? Sonaxia lähinnä siksi, että tuotetta on täällä hyvin saatavilla ja täytyy tukea paikallista teollisuutta
Onko kenelläkään kokemusta Sonaxin Spray and Clay -paketista?
http://www.atu.de/shop/Zubehoer-w10020/ ... 0ml-SON203" onclick="window.open(this.href);return false;
Mietin vain, että olisko tuo aloittelijalle hyvä setti jos pesun jäkeen tarvitsee vielä savea käytellä?
Onko noissa mikroliinoissa muuten jotakin ratkaisevia eroja käyttökohteen mukaan? Eli käyttö lähinnä sisätilojen pyyhkimistä pölystä/liasta johon käynee liina kuin liina? Ja sitten varsinaisessa vahauksessa vahan kiillotus? Tässä lienee jo jotakin merkitys karvan pituudella tms? Ja sitten pesun jälkeiseen kuivaukseen lienee oltava sellainen liina jossa imuominaisuudet on hyvät?
Mistä liinoja kannattaa hankkia Suomessa? Löytyykö peruspesijälle riittävän hviä liinoja ihan autotarvikeliikkeistä/Motonetistä tms? Vai pitääkö tilata jostakin valmiiksi odottamaan Suomeen?
Marko
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ke Heinä 23, 2014 4:34 pm
Kirjoittaja Posambique
Sonax Spray & Clay on ihan ookoo tuote, mutta hieman arvokasta suhteessa laatuun.
Vähemmän maalipintaa vahingoittavaa clayta sekä liukkaampaa liukastetta kun on saatavilla.
Käyttökelpoista tuo kuitenkin on.
Sen sijaan tuo auton maalipinnan suojaaminen kuulostaa hieman hazardilta.
Paremmin Sonaxia tuntevat toivottavasti kommentoivat, mutta lähtökohtaisesti luulisin ettei Polish&Wax ja NPT ole kauhean hyvä kermakakku.
Sonaxin sivuilla annetaan toki ymmärtää että siittä vaan, joten eipä tuolle mitään estettä liene. Itse en ehkä kuitenkaan käyttäisi yhdessä.
Joko NPT sarjan kiillotustahnalla ensimmäinen vaihe tai sitten nro 1 Wax siihen kakkosen päälle.
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ke Heinä 23, 2014 4:53 pm
Kirjoittaja Viltsu
Posambique kirjoitti:Sen sijaan tuo auton maalipinnan suojaaminen kuulostaa hieman hazardilta.
Paremmin Sonaxia tuntevat toivottavasti kommentoivat, mutta lähtökohtaisesti luulisin ettei Polish&Wax ja NPT ole kauhean hyvä kermakakku.
Sonaxin sivuilla annetaan toki ymmärtää että siittä vaan, joten eipä tuolle mitään estettä liene. Itse en ehkä kuitenkaan käyttäisi yhdessä.
Mä itseasiassa chattailin Sonaxin aspan kanssa tuotteista jokin aika sitten ja vastaus tähän aiheeseen liittyen kuului:
"The application of both products Polish & Wax 2/3 and Protect+Shine will not have any effect on the durability of the coating."
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: Ke Heinä 23, 2014 5:55 pm
Kirjoittaja MarkoV
Eli tuosta Xtreme Protect+Shinesta ei siis ole kuitenkaan sanottavaa hyötyä tuon Polish&Waxin päällä?
Jätänkö siis suosiolla käsittelyn vain tuohon Polish&Waxiin vai olisko siihen olemassa joku oikeasti järkevä tuote päälle?
Kamat tuli jo tilattua, joten kävisikö tuo Protect&Shine vaimon autoon joka on siis muutaman tonnin ajettu eli maalipinta on suhtkoht hyvässä kunnossa vielä.
Marko
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: To Heinä 24, 2014 12:02 pm
Kirjoittaja Viltsu
Ei, vaan Protect+Shine on paljonkin kestävämpi kuin PW 2 tai 3, mutta PW 2/3 laitto ei pitäisi vaikuttaa Protect+Shinen kestoon.
Mikä on totuus, se selviää kokeilemalla..
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: To Heinä 24, 2014 12:06 pm
Kirjoittaja Posambique
Loistavaa Viltsu! Kiitos!
Eli ei muutakuin teet MarkoV juuri niin kuin suunnittelikin.
Muista kertoa sitten kokemuksia että miten toimi?
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: To Heinä 24, 2014 2:48 pm
Kirjoittaja MarkoV
Juu kiitoksia vain taas ohjeista.
Tämä foorumi on muuten vaarallinen, lähtee nää jutut taas niin helposti lapasesta.
Nimimerkillä tilauslistalle tavaroita keräämässä...
Toisaalta nyt on mukavaa kun on aikaa pestä noita pirssejä vaikka kerta viikkoon vaikka olosuhteet ei olekaan ihan optimaaliset.
Marko
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: To Heinä 24, 2014 3:56 pm
Kirjoittaja Tonis
Mihin päin Suomea olet tulossa?
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: To Heinä 24, 2014 4:54 pm
Kirjoittaja TKe_
Tonis kirjoitti:Mihin päin Suomea olet tulossa?
MarkoV kirjoitti: Olen tulossa kesälomalle Suomeen Lappeenranta-Mikkeli-Jyväskylä -akselille joten ei olisi mahdoton ajatus teettää käsittelyä Suomessakaan.
Marko
Re: Musta auto+noviisi+haastavat työskentelyolosuhteet. Vink
Lähetetty: To Heinä 24, 2014 7:07 pm
Kirjoittaja MarkoV
Juu, eli pientä rengasmatkailua. Koti on Lappeenrannassa, kesämökki Suomenniemellä ja toinen mökki Keski-Suomessa Laukaassa (josta olen kotoisin). Savonlinnassakin pitäisi viettää pari päivää rauhanturvaajakavereiden vuosimiitingissä elokuun puolivälissä. Eli jos tuonne sekaan joku myllyttäjä sattuu niin voisi ajatella auton työn alle ottamista

Toisaalta olisi ihan intoa tehdä peruspuhdistus ja vahaus itsekin, eli mökille vähän ohjelmaakin.
Tänään tuossa vähän katselin autoa tarkemmin kun se oli pajalla pari päivää ja olivat pesseet auton huollossa.
Muutama holo näkyy konepellillä, joitakin naarmuja mutta yleisesti ottaen ihan suhteellisen hyväkuntoinen maalipinta mitä itse osaa katsoa.
Poikkeus on tuo konepellin etureuna ja etupuskuri jossa on reilusti sitä autobaana-ajon kiveniskemää. Niille ei kyllä mahda mitään muuta kuin maaliruiskulla.
Kohta lähden pesemään sen kangaskaton ja huomenna katon kuivuttua laitan suoja-aineen. Aloitetaan työt siis katosta.
Marko