Sivu 1/1

VW Golf Wagon -05

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 1:25 pm
Kirjoittaja Viltsu
Moro,

Laikan alle joutui tällä kertaa hopeinen kansanvaunu VW Golf farkku "Pacific", vuosimallia 2005.

Omistaja tahtoi autoon myllytyksen, sekä kovaa kyytiä edellisen omistajan paikkamaalauksille. Tiedossa oli siis laikan laulua ja vesihiontaa.

Edellinen omistaja oli ilmeisesti talvisin käyttänyt kenttälapiota(?) lumen poistoon auton päältä ja täten saanut melkoista jälkeä maalipinnoille. Paikkamaalaukset oli tehty niin, että maalia oltiin sudittu jälkien päälle huolella ja sitten laitettu lakkaa vähintäänkin yhtä paljon. Paikkamaalaukset erottuivat selkeästi eri sävyisenä (tumman harmaa) muusta pinnasta ja samoin paikkamaalauksen päällä oleva lakka (tai sen suuri määrä) näkyi selkeästi.
Pääpaino työn alkuun oli siis paikkamaalausten häivyttäminen, jonka jälkeen aloitin maalipinnan kiillotukseen.
PTG mittaria ei ollut käytössä, joten pieni jännityksen ilmapiiri leijaili ilmassa, kun vesihioin pintoja.
Syvää naarmua oli paljon pitkin pintoja, joten vesihiontaa sai osakseen paikkamaalausten lisäksi koko konepelti ja muutamat muutkin puolipaneelit, sekä jotkin yksittäiset naarmut/naarmurykelmät.


Tällainen auto saapui paikalle:


Kuva
Kuva


Hommat aloitettiin pesuilla:

Vanteille Motox liukkari, Bilberry, Tardis ja DeIronizer

Maalipinnalle Motox, DJ BTBM, Tardis, DeIronizer ja BH Clay


Pesujen jälkeen tutkin hiukan tarkemmin pintoja. Tästä väristä vain on hiukan vaikea kameralle taltioida sitä, mitä omin silmin näkee. Lisäksi jäi jostain syystä hiukan vähille noiden paikkamaalausten before/after kuvat, mutta jotain kuitenkin alla.

Paikkamaalauksia:

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva


Maalipintaa yleisesti:

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva



Sitten aloitettiinkin vesihionnoilla ja jatkettiin kiillotteluilla. Käytössä oli:

Flex 3401 & Shine Mate Rotsku
Schollin S3G & S17+
Laikkoina Scholl SOFTouch wool pad, FP Merino Woolit, Sonus & LC CCS

Kuvasaastetta:


Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

(alla ennen jälkeen kuva eri kulmista kuvattuna)

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva


Ei järin hyvää kuvamateriaalia, mutta jotain kuitenkin..
Kiillottelujen jälkeen pesin auton ja kävin LedLenserillä läpi. Näköjään sen verran kovat pinnat, että tarpeeksi laadukasta jälkeä jäi viimeistelyssä Flex 3401/LC CCS Orange/Scholl S17+ Triolla.
Pintaan laitettiin suojaamaan Opti-Coat vaikkei "täydelliseen" naarmunpoistoon päästykkään. Hopeinen on sen verran anteeksi antava väri. Jos olisi ollut kyseessä musta auto, niin en todennäköisesti olisi suostunut Optia laittamaankaan.

Pari loppukuvaa:


Kuva
Kuva
Kuva


Auto kerkesi kuivua hallissa sellaiset 16 tuntia ennen käyttöönottoa. Seuraavana päivänä sainkin omistajalta varmistuksen Optin toimivuudesta:

Kuva


Kiitos :thumb:

Re: VW Golf Wagon -05

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 2:47 pm
Kirjoittaja mlatvala
:thumb: VOIVITTU! oot sä kova! :thumb:

Re: VW Golf Wagon -05

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 2:56 pm
Kirjoittaja JanneJ
Latvala ehtikin sanomaan kaiken oleellisen. Iso :thumb: kun noin ison työn jaksoit tehdä hopeaan autoon.

Re: VW Golf Wagon -05

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 9:38 pm
Kirjoittaja Hynde
Aivan mahtava kiilto tuli autoon... :good:

Re: VW Golf Wagon -05

Lähetetty: La Marras 23, 2013 1:01 pm
Kirjoittaja Posambique
Jou maan!

Re: VW Golf Wagon -05

Lähetetty: La Marras 23, 2013 4:53 pm
Kirjoittaja sonikk
Siitähän tuli komia. :thumb:

Re: VW Golf Wagon -05

Lähetetty: La Marras 23, 2013 8:43 pm
Kirjoittaja Vilho
Hienoa jälkeä taas hierottu, vaikka väri tosiaan ei ole kovin palkitseva.

Tää topic antaa kyllä kummasti motivaatiota oman hopeisen skodan hinkkaamiseen. Homma jääny hiukan puolitiehen, kun on kaikenlaista muuta aina ilmaantunut ja muutama muu auto tullut tehtyä.

Re: VW Golf Wagon -05

Lähetetty: Su Marras 24, 2013 12:20 pm
Kirjoittaja JUMA
Kyllon komia kiilto leivottu hopiaan! :good: