Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Yleistä keskustelua aiheen sivusta, kuten valokuvaus, tietokoneet jne.
JaNi123
Viestit: 15
Liittynyt: Su Maalis 15, 2015 7:58 pm

Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja JaNi123 » Ti Huhti 07, 2015 9:13 pm

Terve

Käytin 2006 vuoden mustan farkku Passatin viikko sitten PK-seudulla käsiteltävänä yrityksessä, joka on sanojensa mukaan toiminut alalla yli 20 vuotta. Sovittiin hinnaksi 230e, joka sisältäisi pesun+kiillotuksen+kovavahauksen. Passatilla oli kilometrejä takana 236tkm ja maalipinta pientä pyörrenaarmua täynnä, joten kunnon kiillotus oli paikallaan. Haluaisin nyt lopputuloksen jälkeen kuulla arvon foorumilaisilta lopputuloksen laadusta. Millaista jälkeä olisi ollut syytä odottaa? Autoa hakiessani menin hieman sanattomaksi, kun kaveri kertoi kiillottaneensa pintaa 6 tuntia, mutta silti naarmuja oli näkyvissä melko paljon. Minulle kerrottiin, että kiillotuksessa käytettiin Autoglymin keltaista (onko keltaista? vai tarkoittiko punaista) ja kovavahaan käytettiin Korrekin TFX:ää.

Valitettavasti ennen-kuvat eivät ole kovin laadukkaita ja pinta oli pölyn peitossa, mutta pyörrenaarmut näkyvät varsin selvästi. Myöskään selkeitä ennen jälkeen kuvia täysin samasta kohdasta ei taida olla, mutta tankin korkki on jo vähän sinne päin ja siitä sentään suurin osa naarmuista on saatu pois.

https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .03.01.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .03.37.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .03.49.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .12.00.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .12.10.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"


Autoa hakiessani. Kaukaa ja varjossa näyttää ihan hyvältä, paitsi takapuskuri. Tässä vaiheessa jo huomasin esim. konepellistä ja katosta, että naarmuja on jäänyt paljon:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .28.16.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .28.49.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .28.57.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .29.11.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .29.57.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"


Ensimmäisen Born to be mild kinnaspesun jälkeen aurinkoisena päivänä holotkin tuli esiin. Kuvissa näkyy ikävästi pesuainejäämiä tms. Pesun tein kolme päivää vahauksen jälkeen.
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .08.03.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .13.54.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .11.52.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .12.03.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .12.29.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"
https://dl.dropboxusercontent.com/u/600 ... .12.47.jpg" onclick="window.open(this.href);return false;"


Mielipiteitä?

Avatar
Petteri
Viestit: 636
Liittynyt: La Touko 01, 2010 12:07 am
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Petteri » Ti Huhti 07, 2015 9:19 pm

Samaan hommaan menee meillä "amatööreillä" sellainen 10-14h. Voi miettiä mikä olisi ammattilaisen ansio, jos tuon ajan käyttäisi ja maksaisi siitä verot ym maksut. Perus fiksariholothan tuossa on. Glymin tahnoista en osaa mitään sanoa. Mutta fillaus on tullu Korrekista. Katso kaikki terävät kulmat mitä korissa on. Karvalla niihin helposti polttelee jälkiä. Toki todistaminen, että on ammattilaisen aiheuttamaa on melkoisen vaikeaa tai jopa mahdotonta.
- Worst Class Shampoo Junkie -

Juha U
Viestit: 4653
Liittynyt: Ti Syys 13, 2011 8:24 pm

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Juha U » Ti Huhti 07, 2015 9:27 pm

Käytetty aika kovalakkaiseen , niin lopputuloksen voi odottaa olevan tätä :megashcok:
Jos tuollaisen alle 20 tunnissa tekee "uudenveroiseen "kuntoon ilman fillaavia aineita, niin melkoinen mestari pitää olla. Ei se et joku yritys on toiminut alalla vuosikymmeniä ja tehnyt tuhansia kiillotuksia tarkoita automaattisesti sitä, et asiakas saa kympin arvoista työtä. 2.5 vuoden takainen omalle kohdalle osunut Audi tapaus sen oikein hyvin osoitti.

Avatar
Petteri
Viestit: 636
Liittynyt: La Touko 01, 2010 12:07 am
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Petteri » Ti Huhti 07, 2015 9:32 pm

Juu. Mä ajattelin ihan 1-steppi ajoa ton ajon kanssa pesuineen.
- Worst Class Shampoo Junkie -

samunoz
Viestit: 4305
Liittynyt: La Marras 06, 2010 2:40 pm
Viesti:

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja samunoz » Ti Huhti 07, 2015 9:34 pm

Ostitko siis myllytyksen missä luvattiin naarmujen poistoa vai peittoa? Kerran tein yhden Hondan TypeR:n kiillotuksen DA:lla ja meni 11 tuntia vahauksineen. Hinta oli myös tota luokkaa (ilmaiseksi meni) mut jälki 100 kertaa parempi.

djoh
Viestit: 7
Liittynyt: To Maalis 12, 2015 9:32 am
Paikkakunta: Espoo

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja djoh » Ti Huhti 07, 2015 9:35 pm

Vaikka ihan vihree oon vielä kiillotushommissa niin ensimmäisenä tuli mieleen että onko myllyttäny ollenkaan ? Jos on niin aika perseen näköistä jälkeä "ammattimieheltä".

Viller
Viestit: 199
Liittynyt: La Joulu 14, 2013 6:32 pm

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Viller » Ti Huhti 07, 2015 9:36 pm

On kyllä ollu melkonen ammattilainen asialla :(

maaco
Viestit: 1546
Liittynyt: Ti Helmi 14, 2012 7:07 pm

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja maaco » Ti Huhti 07, 2015 9:39 pm

Tuo on kyllä ihan persettä jälkeä. Liekkö vedetty karvalla? ja fillaavalla, kevyesti hiovalla aineella läpi.. Ja vahauskaan ei oo mennyt putkeen jos ekassa pesussa tuon näköinen..

Juuzo
Viestit: 723
Liittynyt: La Elo 20, 2011 10:09 am
Paikkakunta: Lahti

Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Juuzo » Ti Huhti 07, 2015 9:45 pm

Kyllä jo tuo maininta "kertoi kiillottaneensa 6 tuntia" nostaa hien pintaa.. Yhtä vastaavaa oon laikkakoneen kanssa kiertäny, ja pikanen 1-step läpikäynti pesuineen vei sen 4-5 tuntia. Eikä todellakaa hävinny mitää muuta ku pahin harmaantuminen pinnasta. Kyllä tommosen narrmuttomaks ja holottomaks saaminen ottaa aikaa helposti sen 20-30h tekijästä ja vehkeistä riippuen.
Jaa niin, millä perusteella korrekin tfx:stä voi käyttää termiä kovavaha..?
Viimeksi muokannut Juuzo, Ti Huhti 07, 2015 9:46 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Juha U
Viestit: 4653
Liittynyt: Ti Syys 13, 2011 8:24 pm

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Juha U » Ti Huhti 07, 2015 9:45 pm

^^ Ei se korrekin teflox kauan kyl kestäkkään ja miten joku ammattilainen viittii tuota sanoa kovavahaks :lol:

Pilder
Viestit: 823
Liittynyt: Ke Joulu 14, 2011 11:08 am
Paikkakunta: Kemi

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Pilder » Ti Huhti 07, 2015 9:50 pm

Petteri kirjoitti:Juu. Mä ajattelin ihan 1-steppi ajoa ton ajon kanssa pesuineen.
Kyllä, minulla meni 1-steppinä 3-sarjan farmari Bemariin 11h ja farmari E Mersuun 14h.
Pesuihin se ~3h.
Eli itse kiillotus aika pyörii siinä 6-9h.
Mutta eihän tässä kannata alkaa amatööriä vertaamaan kokeneeseen ammattilaiseen. :rolf:

Avatar
EeKi
Viestit: 408
Liittynyt: Su Tammi 16, 2011 10:50 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja EeKi » Ti Huhti 07, 2015 10:05 pm

Saman tuntimäärän (6h siis) sanoi yks fiksari myös kun arvioi kuinka kauan menis mustan 300C Ryslerin kiilloitukseen jos tehtäisiin vähän tarkemmin. :D
Mahtaako tuo kuusi tuntia olla joku vimosen päälle aikataulu näin yleisestikkin noilla ammattilaisilla.

Juha U
Viestit: 4653
Liittynyt: Ti Syys 13, 2011 8:24 pm

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Juha U » Ti Huhti 07, 2015 10:50 pm

EeKi kirjoitti:Saman tuntimäärän (6h siis) sanoi yks fiksari myös kun arvioi kuinka kauan menis mustan 300C Ryslerin kiilloitukseen jos tehtäisiin vähän tarkemmin. :D
Mahtaako tuo kuusi tuntia olla joku vimosen päälle aikataulu näin yleisestikkin noilla ammattilaisilla.
Ilmeisesti mahtaa :rolf:

Viltsu
Viestit: 979
Liittynyt: Ke Elo 03, 2011 4:01 pm
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Viltsu » Ke Huhti 08, 2015 12:22 am

Jaaa-a... Missähän menee petoksen raja?
Nuo pesun jälkeiset kuvat näyttää samalta, mitä pesukinnaslaisten näyttämö topiccien "before" kuvat.. :megashcok:

Wolfie
Viestit: 2751
Liittynyt: Ke Touko 12, 2010 7:12 pm

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Wolfie » Ke Huhti 08, 2015 1:20 am

Noh. Kyllähän se kiilsi enempi kuin ennen. Mutta naarmua siitä ei kyllä saatu pois vaan holoja kaveriksi. Tiedä voiko tuota petokseksi kutsua kun tuo on se mitä 99% luulee saavansa ja kuuluu asiaan...

Meiltähän on sinällään turha kysyä mielipiteitä, sehän on sama kuin yrittäisi sammuttaa nuotiota bensalla :) Normi kaduntallaajalta kysyy niin ne sanoo että tuo on normaalia ja noin kuuluukin tapahtua. Sano siitä sitten juuta taikka jaata.

Ens kerralla aloittaja pistää vaikka ostoilmoituksen tänne niin joku toveri laittaa tuon pinnan oikeasti kuntoon. Jos kerran tuon paikan kädenjälki on tuommoista niin turha sitä sinne on viedä takaisin raiskattavaksi, ei ne sitä todennäköisesti osaa kuntoon laittaa kuitenkaan ja tuhoavat vain kallista lakkaa turhaan.

JaniH
Viestit: 1733
Liittynyt: Pe Elo 12, 2011 8:47 am
Paikkakunta: Eura

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja JaniH » Ke Huhti 08, 2015 5:54 am

Tuli mieleen fläsbäkki eräästä volvosta joka oli 3 kertää myllytetty raumalaisten ammattilaisten toimesta ja vaati 38 työtuntia että sai edes kohtuullisen, tosin aikaa meni hukkaan oman kämmin takia yksi kymmenen tuntia...
Jos Jumala kulkisi keskuudessamme niin hänkin käyttäisi Meguiar'sia

juu-zo
Viestit: 69
Liittynyt: To Marras 14, 2013 10:29 am

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja juu-zo » Ke Huhti 08, 2015 6:26 am

Onhan tuo 230€ aika haista ***** hinta 6h työstä jos noin niinku oikeesti ajatellaan + pesuthan tuohon vielä päälle jos kiilloitus oli tuon 6h. Joko yrittäjä tekee tappiolla hommat tai sitten kiillotukseen aikaa ei ole käytetty lähellekkään kuutta tuntia.

Avatar
Lowlife
Viestit: 1079
Liittynyt: Ti Maalis 15, 2011 12:15 am

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Lowlife » Ke Huhti 08, 2015 10:25 am

Olis kiva pyytää tollanen pro johonkin kinnas miittiin demoamaan miten pro homman hoitaa... Soz 4 UR loz...
Black isn't a color, it's a career.

Antti O
Viestit: 1065
Liittynyt: Ma Kesä 28, 2010 2:54 pm
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Antti O » Ke Huhti 08, 2015 10:44 am

Onko tässä laskettu sen varaan ettei "normaalit kansalaiset" näe / niitä haittaa nuo holot? Onhan tuo ihan kaamean näköinen tuo auto. Nyt on sitten teetettävä työ toiseen kertaan vielä että sen saa kuntoon. :wall:

Tero
Viestit: 1260
Liittynyt: To Maalis 29, 2012 9:56 pm
Paikkakunta: Nokia

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Tero » Ke Huhti 08, 2015 10:04 pm

Eikös Kaivokselassa ole konsultoitu noista "ammattilaiskiillotuksista" jos on riitautettu. Kannattaa kysyä jos asia askarruttaa.

Wolfie
Viestit: 2751
Liittynyt: Ke Touko 12, 2010 7:12 pm

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Wolfie » Ke Huhti 08, 2015 10:22 pm

On kai noista lausuntoja antanut itse kukakin yritys. Se on vaan eri asia kannattaako edes riitauttaa... Ensimmäisenä kuitenkin pitäisi antaa virheen tehneelle yritykselle mahdollisuus korjata tekemänsä virheet. Ja tämä tuhoaa lakkaa lisää. Jos yritys ei myönnä tehneensä virhettä tai suostu sitä korjaamaan eikä suostu hinnan alennukseen tai hyvitykseen/palautukseen, vasta sitten voi riitauttaa. Toki voi riitauttaa jo nyt, mutta ei kovin hyvältä näytä jos ei anna yritykselle edes minkäänlaista mahdollisuutta korjata tai hyvittää asia.
Sitten tietysti mennään siihen mitä lautakunta katsoo että on ns normaalia ja kuuluu toimenkuvaan versus mikä meidän mielestä on normaalia. Jos kyseisellä firmalla on ollut vuosikymmeniä tyytyväisiä asiakkaita ja nyt on yksi tyytymätön jolla on "ulkopuolisen asiantuntijan" lausunto joka on samaa mieltä, voipi silti hyvinkin olla lautakunta sitä mieltä että on kohtuuntonta vaatia noin pienestä summasta yhtikäs mitään.

Tietysti isoimpana kysymyksenä nousee heti ensimmäisenä sekin että oliko työtä sovittaessa edes puhetta naarmujen poistamisesta vai piilottamisesta vai ihan vain kiilloituksesta? Koska kansankielessä kiilloittaminen tarkoittaa kiillon parantamista tai lisäämistä, ei naarmujen poistoa... Tikusta asiaa, tiedän, mutta näin se vaan menee.

JaNi123
Viestit: 15
Liittynyt: Su Maalis 15, 2015 7:58 pm

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja JaNi123 » To Huhti 09, 2015 3:10 pm

Tulikin ensimmäiseen viestiini itsellä kirjoitusvirhe, eli tarjouspyynnön kysyin myllytyksestä en kiillotuksesta, jos termeillä on eroa naarmujen poiston kannalta. Jokaisessa sähköpostiviestissä molemmin puolin puhuttiin myllytyksestä ja ensimmäisessä yhteydenotossa kerroin pinnan olevan pyörrenaarmua täynnä ja tarvitsevan tämän vuoksi myllytyksen. En erikseen maininnut naarmujen peittoa (tietenkään) vaan oletin naarmukuvauksen ja myllytystarpeen kertovan, että niistä halutaan eroon.

Vielä tuohon ajankäyttöön liittyen sain tiedustellessani vastauksen, että pesu+myllytys+kovavaha operaation tekee yhdessä päivässä. Näin ollen vein auton aamulla klo 08 ja sovittiin, että on noudettavissa seuraavana aamuna klo 08. Jälkikäteen kysyin kauan työhön meni aikaa eli sitä 6 tuntia ei oltu sovittu erikseen.

Lähetin heille viestiä kuvien kera ja kerroin olevani pettynyt tulokseen. Haluavat nähdä auton ja katsoa, mitä sille olisi tehtävissä. Hyvä niin, mutta en haluaisi antaa heille uutta mahdollisuutta pilata yhtään enempää.

Tero
Viestit: 1260
Liittynyt: To Maalis 29, 2012 9:56 pm
Paikkakunta: Nokia

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Tero » To Huhti 09, 2015 5:08 pm

No totta kai yrityksellä on oikeus korjata virheensä, tuskin siihen nyt mitään ulkopuolisia lausuntoja tarvitaan :LOL: Mutta samalla kun näyttää autoa osaavalle kaverille niin voi saada myös apua ongelman poistamiseen - esimerkkinä nyt ko talli.

JaNi123
Viestit: 15
Liittynyt: Su Maalis 15, 2015 7:58 pm

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja JaNi123 » Pe Huhti 10, 2015 12:23 pm

Hetken yrityksen nettisivuja tutkailtuani tässä on nyt varmaan käynyt niin ettei pintaa ole tosiaan myllytetty ollenkaan, mutta se on laskutettu.

Hinnastosta:
Myllytys alk. 60e
Kovavahaus (tehopesu+välit+kovetin) 150e

Kovavahauksen kuvaus:
Kovavahauksen eri vaiheet: Auto pestään erittäin hyvin useammalla eri pesuaineella jolloin maalipinta saadaan syväpuhtaaksi. Tämän jälkeen auto kuivataan hyvin ja levitetään puhdistava autovaha maalipinnalle epäkeskokoneella. Maalipinta kiilotetaan epäkeskokoneella ja käsin ne kohdat mihin kone ei mahdu! Tämän jälkeen pinnalle levitetään erikoiskovete jonka annetaan kovettua muutama tunti. Kiillotus tapahtuu epäkeskokoneella, koska käsin vahauksessa varsinkin tummissa väreissä näkyy käsityönjälki eli epätasaisuus ja sormista jäävät jäljet. Lopuksi kumi- ja muoviosat käsitellään niille kehitetyllä kiillokkeella.

Kovavahauksen etuna on sen pitkäaikainen kesto joka on 6-12 kuukautta kun tavallisen vahan kesto on vain 3-6 kuukautta.


Tämä osuushan Passatille tehtiin eli puhdistavalla vahalla käsittely ja "kovavaha" pintaan.

Menen maanantaina/tiistaina näyttämään autoa paikan päälle.

Antti O
Viestit: 1065
Liittynyt: Ma Kesä 28, 2010 2:54 pm
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Ammattilaisen kiillotuksen tulos

Viesti Kirjoittaja Antti O » Pe Huhti 10, 2015 12:33 pm

Tarkoitetaankohan tolla "kovavahalla" jotain autoglymin kultasta, en keksi heti mikä muu vaha saisi kuivua noin pitkään..

Vastaa Viestiin