Tein nyt uuden aiheen, kun en hakukoneella ja perus pläräämisellä löytänyt topiccia, joka varsinaisesti koskee nimenomaan ko. aihetta. Jos joku tarkoitukseen sopiva ketju on jo olemassa, niin ohjatkaapa sinne ja poistakaa tämä.
Eli potilaana pari vuotta ulkosalla tallin pihassa seisonut -96 Audi A6 pitkäkatto. Nyt olisi tarkoitus alkaa touhuilemaan tuon kanssa niin, että sen ehkäpä saisi liikenteeseen lähiaikoina.
Lähinnä askarruttaa, mitä kemikaaleja tuohon ensimmäisiin pesuihin olisi hyvä käyttää ja minkälaisilla työmenetelmillä? En ole kovinkaan ammattilainen puunaus hommissa, joten melkolailla rautalangasta saa nämä asiat mulle vääntää. Tuohon auton päälle on nyt tosiaan kerennyt laskeutua vähän kaikenlaista ja varmasti myös tiukassakin osaa olla. Maalipinta ei ole kunnoltaan mikään kovinkaan siisti, eli ei tarvitse tässä nyt mitään hienovaraisia keinoja mitettiä. Ennemminkin niinpäin, että mahdollisimman tehokas myrkky, jonka ehjä maalipinta nyt yleensäkin kestää. Myllyttää ja vahailla tuo täytyy jokatapauksessa, jos meinaa edes välttävän siistin saada.
Normisti olen käyttänyt pesuhommiin big orangea, pinelinea ja huoltsikoiden/motonetin ihan perus liuotinpesuaineita. Tuohon voisi varmaan nyt tarjota alkuun jotain astetta topakampaa evästä? Vai onko ihan noilla hyvä lähteä kokeilemaan?
Extra kyssärinä tuli vielä mieleen, että tuossa kulkineessahan on myös toinen haaste, joka vaatii hieman normi hinkkailua reippaamman asennoitumisen. Kuskinpuolen takajalkotilan lattiaverhoiluun on imeytetty pullollinen kotitekoista mustaherkukkamehua. Jep. Hyvällle kuullostaa.. Onko tuon vaurion minimoimiseen mitään hyviä vinkkejä?
Poishan sitä ei kokonaan tule saamaan. Ikinä. Vähintääkin se mustaherukan väri jää vaaleanharmaaseen mattoon, mutta jos tuon varsinaisen mehun saisi pois ja putsattua tuota verhoilua niin, ettei siitä nyt enää enempää tarttuisi sitä väriä muualle. Ajattelin kokeilla niin, että jollain sopivalla liuottimella läträisi tuon maton ensin kunnolla läpimäräksi ja antaisi esim. vaikka päivän verran liueta. Sitten matto ylös siitä vaurioalueelta, vaikka jotkut puupalikat sinne väliin pitämään verhoilu ylhäällä, ja koettaa sitten saada siinä lattia lilluvan mehu/pesuaine seoksen pois mahdollisimman hyvin. Tarvittaessa sama toistetaan niin kauan, että tuo mehun osuus alkaa poistua siitä lillusta ja lattialle jää seisomaan vaan hieman likaista pesuaine/vesi seosta. Sitten koittaa normaali verhoilun puhdistus keinoilla saada vielä tuo itse matto mahdollisimman puhtaaksi. Miltä kuullostaa tuollainen suunnitelma?
Ps: Uusi foorumilainen ilmoittautuu Pohjois-Savon veljeskuntaan, moro vaan kaikille! Kuten tuossa aiemmin jo mainitsinkin, niin puunaamis hommissa en ole kovinkaan pätevä tai paljoa harrastellut heppu. Muuten moottoriajoneuvojen ja tekniikan parissa siitäkin edestä. Kimppatalli löytyy kohtuu hyvillä varusteilla ja tilaa on, mutta pesu hommiin ei mikään paras mahdollinen. Jos paikalliset(tai miksei muutkin) foorumilaiset tarvitsee apua tai kaveria muissa kun maalipinnan hinkkaamiseen liittyvissä askareissa, niin voin yrittää autella mahdollisuuksien mukaan. Vag-konsernin vekottimet eteenkin tuttuja, jonkinverran erityisosaamista tdi tekniikkaan liittyen sekä autohifi juttuja tullut harrastelua nuoruusvuosina melko intohimoisestikin. Vaihtarina voisin ottaa vastaan apua tuon A6:n maalipinnan myllytykseen ja vahaukseen liittyen..
Vinkit piiiiitkään liikenteestä pois olleen auton pesuun.
-
taikyokushodan
- Viestit: 1
- Liittynyt: Ma Maalis 03, 2014 10:38 am
- Paikkakunta: Kalisfornia(Pohjois-Savo)
Re: Vinkit piiiiitkään liikenteestä pois olleen auton pesuun
Tota pinelinee tai motoxia vaan tujulla seoksella vaik jotain 25-30% hujakoilla vaika pariinkin kertaan. Sitte perus pien- ja raudanpostopesut ja nämäkin vaikka pariin otteeseen, ja lopuksi sitten claytä, vaikka vähän karkeampaakin (regularia, mediumia) jos supersofti ei riitä. Tästä eteenpäin sitten myllytyskoneen avustamana.
Tohon tahraan tepsii painehuuhtelukone, joka on todennäköisesti fiksuinta vuokrata. Aineeksi vaikka toi sama pineline ja lopuks pari kertaa pelkällä vedellä niin että säiliöön palautuva vesi on puhasta.
Tohon tahraan tepsii painehuuhtelukone, joka on todennäköisesti fiksuinta vuokrata. Aineeksi vaikka toi sama pineline ja lopuks pari kertaa pelkällä vedellä niin että säiliöön palautuva vesi on puhasta.