BMW E91 330D-06

Käytit siihen aikaa, rahaa, verta, hikeä tai kyyneleitä. Näytä ne muille!!
Juha U
Viestit: 4651
Liittynyt: Ti Syys 13, 2011 8:24 pm

BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Juha U » To Touko 28, 2015 10:29 pm

Iltaa täältä Etelä-savosta taas. Rikke, jonka Audin myllytin viime keväänä ja poltin itseni, niin oli vaihtanut viime syksynä autoa ja kysäisi jo hyvissä ajoin Tammikuussa, että haluaisinko nykyisen auton keväällä myllyttää ja pinnoittaa. Tottakai halusin ja niinpä otin viime viikonloppuna auton työn alle ja vietin tallissa viikonlopun. Nyt on sit raportin aika :)

Aloitin pesuhommat jo Perjantaiiltana, vielä aurinkon hieman paistaessa metsän takaa.

Kuva

Kuva

Kinnaslaisen auto, kun kyseessä, niin ei ole sitä perinteisstä kurassa yltäpäältä aloituskuvaa :lol:

-BH -AF esipesuksi lancella
-Motox tehopesu kintaan kanssa.
-Korrosolilla raudanpoisto myös vanteet ja niitä olikin kiva putsailla, kun harja mahtui hyvin sisäpuolelle ja vanteet oli niin hienot
-Zainon savella kävin kyljet ja perän vielä varalta läpi Autobriten Berryblast liukasteena

Tässä vaiheessa poistin merkin takaluukusta omistajan toivomuksesta

Kuva

Kuva

Auto oli ollut vuosia sitten foorumilaisella, joka oli myllyttänytkin auton. Sen sijaan auto oli välissä ollut seuraavalla omistajalla ja saanut jo kivasti naarmua itseensä, ennen nykyiselle omistajalle siirtymistä. Joten naarmua oli ja ne poistin mahdollisimman tarkkaan, kumminkin lakkaa säästäen mahdollista myöhempää kiillotusta ajatellen.

Otin M101 ja Oranssin Hexin ja Rotaryn jolla kävin pinnan kimppuun. Sillä piti ajaa 2-3 vetoa, ennenkuin jälki tyydytti minut. Muutamia syviä piti jättää, sillä en ottanut riskiä pinnan vahingoittamisesta.

Kokeilin myös Cutmaxiakin loppuvaiheessa, kun vasta muistin et sellainekin on tullut hankittua
Pinta oli sitä perinteistä kovaa jota oli mukava ajaa, kun lämmöt ei liikaa noussu, eikä tahna jämähtänyt kiinni kertaakaan. Tälläsiä näiden pitäisi aina olla.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Viimeistelin auton S30+ ja Mustalla hexillä Myllytin myös takalasin ja tuulilasin Sonaxin huopalaikalla ja lasinhiontatahnalla. Käsittelin Lasit panoramakaton sekä peilit 5 sateesta aineella. Pesin auton Motox tehopesulla ja Paineilmaa apuna käyttäen kuivasin sen ja tutkin pintaa auringossa. Näytti hyvältä, joten ajoin auton talliin ja pinnoitin sen Nanolexi SI3D pinnoitteella.

Pesun jäleisiä kuvia ilman pinnoitetta.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Pinnoituksen jälkeen kuvia. Ei paljoa kulunut ainetta ehkä 1/5 pullosta

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Avatar
henkkuli
Viestit: 257
Liittynyt: Pe Heinä 30, 2010 2:59 pm
Paikkakunta: Lehmo

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja henkkuli » To Touko 28, 2015 10:40 pm

Juha taas komiaa jälkeä taikonu! :good:

Olli
Viestit: 81
Liittynyt: Ti Syys 09, 2014 9:30 pm

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Olli » To Touko 28, 2015 10:51 pm

Tosi hienoa jälkeä! Musta väri näyttää kyllä aina hyvältä auringossa :good:

Wolfie
Viestit: 2751
Liittynyt: Ke Touko 12, 2010 7:12 pm

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Wolfie » To Touko 28, 2015 10:55 pm

Komiaa jälkeä taas velholta

Miltäs Juhalle maistui Si3D? Saitko leviteltyä täysin ns kuivaksi asti ennen pyyhintää? Tykkäistkö muuten tuoksusta? :lol:

Jantsu
Viestit: 103
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2012 7:45 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Jantsu » To Touko 28, 2015 10:55 pm

Onkos millainen mielipide m101 vs cutmaxi ja pitääkö ajaa erilailla?

Upeeta on jälki ja riittoisan oloinen tuo nanolexin uutuus.

asoh
Viestit: 2
Liittynyt: Ti Maalis 11, 2014 11:05 am

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja asoh » To Touko 28, 2015 11:03 pm

Kyllä näyttää hyvältä niinkuin aina kun pro juha ollut asialla. :thumb:

Avatar
Antto-
Viestit: 296
Liittynyt: Ma Touko 03, 2010 9:12 pm
Paikkakunta: Kerava

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Antto- » To Touko 28, 2015 11:08 pm

Mikä mulla pistää silmään noissa kylkihelmoissa? Upea kiilto taas loihdittu, hienoa työtä!! :good:

Avatar
Manke
Viestit: 58
Liittynyt: Pe Tammi 27, 2012 6:18 am

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Manke » To Touko 28, 2015 11:58 pm

Ai että kun on nättiä jälleen. On se musta vaan upea väri kun se on viimeisen päälle kunnossa.

Avatar
JUMA
Viestit: 2196
Liittynyt: Ti Touko 04, 2010 6:49 pm
Paikkakunta: Vantaa, Martinlaakso

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja JUMA » Pe Touko 29, 2015 1:05 am

On kyllä muikea kiilto saatu! :thumb:

Deadbeat111
Viestit: 316
Liittynyt: Ke Joulu 17, 2014 1:00 am
Paikkakunta: Kouvola

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Deadbeat111 » Pe Touko 29, 2015 2:06 am

Hienoo settii. Hmmm..oliko tuo Si3D pullo 30 -vai 50ml?

Juha U
Viestit: 4651
Liittynyt: Ti Syys 13, 2011 8:24 pm

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Juha U » Pe Touko 29, 2015 5:18 pm

Kiitos palautteesta :)
Wolfie: Yritin alkuun hangata niin et häviää pinnalta mut sit huomasin paremmaksi levittää ja hetken päästä pyyhkiä pois.
Sanoisin et haju,sillä tää haisee jännälle. Ei niin pahalle et ois mitään haittaa ollut, kun töissä kuitenkin vahvojen maaliaen kanssa oon paljon tekemisissä. Ja mun tallissa on tuo katto niin korkealla et ilmatilaa sen verran ettei haitannu. Mikäli on vähänkin tarkempi hajuaisti, niin suojaimen käyttö on suositeltavaa.

Jantsu: Niin vähän kerkesin Cutmaxia testata, mut se pölyää vähemmän ja voi ajaa kauemmin.
En huomannut ihmeempää eroa ajettavuudessa, sillä molemmat toimivat hyvin.

Antto: Huomasin itsekin nuo helmat ja kävin ne kuvien oton jälkeen läpi. Myllytin siis nekin mutta tahnojen poispyyhintä, sekä pesu oli hieman hankalaa, kun olivat niin alhaalla. Niistä valui vettäkin kivasti. En ajanut enää autoa ulos tuon jälkeen niin kuvia ei noista ole.

Deadbeat 111: Pullo oli 30 ml ja siis tosi riittoissa ainetta. En tosiaan säästellyt sitä. Ja lopuksi Auto kerkesi olemaan tallissa n.8 tuntia, ennenkuin omistaja tuli hakemaan sen ja tallin lämpötila n.19 ast ja kuiva

Pilder
Viestit: 823
Liittynyt: Ke Joulu 14, 2011 11:08 am
Paikkakunta: Kemi

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Pilder » Pe Touko 29, 2015 9:17 pm

Jälleen upeaa jälkeä! :good:

Tuota samaista Si3D:tä nyt tullut itsekkin harkittua Imprezan pintaan.

Ruukaatko tehdä välipesua steppien välissä?

Juha U
Viestit: 4651
Liittynyt: Ti Syys 13, 2011 8:24 pm

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Juha U » Pe Touko 29, 2015 10:37 pm

Pilder kirjoitti:Jälleen upeaa jälkeä! :good:

Tuota samaista Si3D:tä nyt tullut itsekkin harkittua Imprezan pintaan.

Ruukaatko tehdä välipesua steppien välissä?
Kiitos :) Omistaja viestitteli iltasella ja laittoi kuvia ja videon vedenkäytöksestä mesessä. Näytti hyvin pinnoite toimivan.
Ens viikolla, jos kerkeän laitan omaan Bemariin myös tuon SI3D pinnoitteen.

En oo pessyt steppien välissä, vaan vasta sitten, kun oon saanut viimeistelyn tehtyä. Hyvällä liinalla pyyhkinyt pinnat ennen viimeistelyä ja tutkinut tarkasti pinnat.

Avatar
JUMA
Viestit: 2196
Liittynyt: Ti Touko 04, 2010 6:49 pm
Paikkakunta: Vantaa, Martinlaakso

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja JUMA » La Touko 30, 2015 12:43 am

Minäkin hommasin tuota Si3D:ä 50ml pullon "asiakkaan" autoon, että riittää omaankin autoon sitten. Meni mulla ehkä joku max 10ml. Enkä säästellyt.

Haju oli kyllä melkoinen. Itellä oli päivän päätteeksi pää kipeänä. Ja meilläkin on tallissa sitä pinta-alaa ja korkeutta mutta silti...

Avatar
sonikk
Viestit: 3357
Liittynyt: To Heinä 15, 2010 10:11 am
Paikkakunta: Kerava
Viesti:

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja sonikk » La Touko 30, 2015 7:38 am

Upeeta jälkeä. Taidanpa ajella Juhan luokse sitten kun nämä hommat alkaa toden teolla kyllästyttämään.

Puriko hyvin takalasiin tuo Sonax? Ainakin kuvien perusteella. Itsellä on sama setti ollut tuossa odottamassa että ehtisi kokeilla.

Juha U
Viestit: 4651
Liittynyt: Ti Syys 13, 2011 8:24 pm

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Juha U » La Touko 30, 2015 8:33 am

Kiitoksia. Mulle on vissiin kehittyny vuosien saatossa joku immuuni noille pahanhajuisille aineille, sillä mitään outoa en huomannut. Tunnen kyllä ihmisiä mm. äitini oli sellainen et hänen henkeen kaikki pahanhajuiset aineet kävivät helposti, varsinkin viime vuosina,kun eli esim. pakokaasun haju. Keuhkottaudilla ja lopulta keuhkosyövällä oli varmaan vaikutusta asiassa.

Sonax toimi ihmeen hyvin pyyhkijän jälkiin. Olis vaan pitänyt ottaa takalasin pyyhin irti, sillä sen viereen vielä jälkiä jäi, kun ei ihan vierestä pysty ajamaan, sillä laikka vetelee älyttömästi. Tuo on muutenkin rankkaa duunia, sillä etulasin tekeminen sivusta käy hieman selkään. Tyytyväinen olin silti ja seuraavalla kerralla saattaa sujua jo helpommin :)

Avatar
Posambique
Viestit: 2746
Liittynyt: Ke Marras 03, 2010 5:51 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Posambique » La Touko 30, 2015 2:45 pm

Aijumalautamitätaikaa! :thumb:
"Urku auki, pelti kii"

Deadbeat111
Viestit: 316
Liittynyt: Ke Joulu 17, 2014 1:00 am
Paikkakunta: Kouvola

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Deadbeat111 » La Touko 30, 2015 3:28 pm

Mikäs huopalaikka sulla oli käytössä, kun itse tein eilen kahden auton tuulilasit ja en kyl suurempia vetelyjä huomannu tuon Sonaxin kanssa?

Urran
Viestit: 7304
Liittynyt: To Heinä 01, 2010 2:58 pm
Paikkakunta: Kerava-Vantaa akseli

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Urran » La Touko 30, 2015 6:07 pm

Rotaryllä vetelee kyllä aika varasti - jos ajaa valmistajan ohjeistamalla minimi 10kg paineella. Oon mä noita laseja kaksnumeroisen määrän hieronu ja vielä ei semmosta lasia oo tullu vastaan mikä ei yhtään vetelis - toki toiset vähemmän.

Tää nyt ainakin Sonaxin laikalla ja Flexin - mistä jälkimmäinen vähemmän mutta leikkaakin sen verran huonosti että siirsin metallihommiin.
Vain YKSI LSP!

Juha U
Viestit: 4651
Liittynyt: Ti Syys 13, 2011 8:24 pm

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Juha U » La Touko 30, 2015 7:04 pm

Mulla on se motonetin Sonax setti, missä tulee 2 kpl paketissa. Oman auton lasia hion aiemmin talvella ja tallana oli silloin Flexipadsin musta/valk jolla veteli vähemmin. Tosin naarmujakaan ei saanu niin hyvin pois. Nyt on tuollainen kova talla ja sillä kyllä vetelee mutta lähtee myös naarmuakin paremmin pois

Avatar
jesse55
Viestit: 151
Liittynyt: To Heinä 10, 2014 10:47 pm

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja jesse55 » Ke Kesä 10, 2015 8:27 pm

Nättiä jälkeä! Millä muuten napsit noi 330d merkit pois takaa?

Juha U
Viestit: 4651
Liittynyt: Ti Syys 13, 2011 8:24 pm

Re: BMW E91 330D-06

Viesti Kirjoittaja Juha U » Ke Kesä 10, 2015 8:36 pm

Kiitos. Lämmitin kuumailmapuhaltimella ja tökkäsin tulitikulla numerot irti. Sen jälkeen nyppäsin sormella liimatarrat irti, kun olivat jäähtyneet, ihan helppo homma oli eikä montaa minuuttia mennyt :)

Vastaa Viestiin